keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009

Tänään olen Helsinkiläinen - Omassa kodissa, osa 2

Aamulla, kun olin pef-mittariin puhkunut ja sitä varten veljenikin herättänyt, tajusin, että tänään minä sitten olen Helsinkiläinen - ihan virallisesti.

Siinä aamupalaa syödessäni aloin tajuta myös paljon muuta. Kuten sen, että taidan olla heinäkuun varsin jumissa kotonani, sillä eilen - tuusulalaisena - minulla oli vielä taksimatkoja, nyt ei ole. Liikkumistaitoa saan vasta joskus, enkä oikeasti tunne tätä ympäristöä yhtään. Jos menen talon ulko-ovesta ulos, en osaa mennä siitä mihinkään suuntaan. En tiedä edes, mihin minun pitäisi siitä ovesta mennä, jotta löytäisin tielle. En tunne pihaamme yhtään, en osaa mennä kauppaan, en tunne tätä ympäristöä muutenkaan yhtään... Enkä uskalla lähteä yksin tutkimaan paikkoja, koska se, että löytäisin takaisin kotiin, ei ole kovin todennäköistä tämänhetkisillä tiedoillani paikoista. Ensimmäinen päivä helsinkiläisenä ei siis tunnu kovinkaan hohdokkaalta.

On hienoa, että sain vihdoin oman asunnon ja pääsin vanhempien nurkista pois. On hienoa, että saan päättää, mitä kannan kaupasta kotiin. On hienoa asua lähempänä koulua. Hienompaa tämä kaikki olisi, jos en tuntisi itseäni vangituksi uuteen asuntooni. Onneksi lähden jo maanantaina leirille, joten olen näin jumissa enää muutaman päivän. Kunnes sitten taas leirin jälkeen...

Sosiaalitoimen ihminen sanoi, että minulle varmasti myönnetään taksimatkoja myös takautuvasti. Voisin siis kulkea taksilla ja saada niistä korvaukset jälkikäteen. Kuka kuvittelee, että minulla olisi varaa kulkea taksilla ihan täydellä hinnalla?

Taidan pian soitella kaikki helsinkiläiset tuttuni läpi, että haluaako joku hakea minut ulos täältä. Tässähän tulee muuten hulluksi. Mökkihöperöidyn muutamassa päivässä. Tietysti voisin myös yrittää kiskoa veljeni pihalle.

On minulla positiivisempaakin sanottavaa. Käytin eilen niitä viimeisiä Tuusulan taksimatkojani ja kävin Iiriksessä, Aviriksessa. Sen reissun jälkeen pöydällemme muutti kohtelias täti, joka toivottaa aina hyvät huomenet - tai iltapäivät - ja kertoo, kuinka lämmintä sisällä ja ulkona on. Tätä tätiä voi kutsua myös puhuvaksi lämpömittariksi, jonka serkku kuumemittari muuttaa lääkekaappiin heti, kun löydän sen jostain. Sen lisäksi Victorini kävi vaihdattamassa akkunsa, joten siinä herrassa riittää nyt virtaa, eikä tarvitse miettiä, mihin tuo johto ylettää. Vanhat akut kestivät ehkä puoli sekuntia. Kun Victorin laittaa päälle, ensiksi se piippaa ja sanoo: "Tämä on Victor." Edellisillä akuilla Vickeni ehti ehkä piipata ja heti akku loppui.

Meillä on käynyt nyt kahtena päivänä peräkkäin huoltomies. Molemmilla kerroilla olen pelästynyt, kun ovikello on soinut. Tähän koko taloonkaan ei nimittäin pääse sisään ilman avaimia. Eilinen huoltomies kertoi, että keittiön toisiksi ylin vetolaatikko on rikki. En ollut huomannut koko asiaa ja siksi
olin vähän yllättynyt. Tämä on selvästi älytalo, kun tieto rikkinäisestä vetolaatikosta on ennen minua huoltomiehellä. Tänään toinen huoltomies tuli sitten tarkistamaan, onko tiskikoneen tulppa edellisten asukkaiden jäljiltä kunnolla kiinni. Olihan se.

Muuttolaatikoita on suunnilleen yhtä paljon tyhjentämättä kuin eilenkin. Ei se näköjään ole niin yksinkertainen homma. Tänään meinasin panikoitua kunnolla, kun luulin heittäneeni tärkeitä matikankirjoja roskiin. Olin nimittäin maanantaina heittänyt vanhoja kirjoja pois, enkä meinannut löytää niitä uusimpia matikankirjoja mistään. Onneksi ne vihdoin löytyivät ja saatoin rauhoittua. Voin siis aloittaa piakkoin matikan uusintakokeeseen lukemisen.

Kaikki tekemättömät - ja tehdytkin - asiat tunkeutuvat uniini niin, että pitää oikeasti miettiä, olenko tehnyt tuon ja tuon asian ja olenko saanut tuollaista sähköpostia joltain ihmiseltä. Alkaa olla pelottavaa. Näin nimittäin esimerkiksi unta, jossa joku HOASin ihminen neuvoi meitä menemään tänään hakemaan asunnon avaimia jostain HOASin toimiston parkkipaikalta... Mietin siinä unessa, että pitäisiköhän minun vastata tuolle ihmiselle, että meillä on kyllä jo avaimet ja olemme asuneetkin täällä pari päivää.

Tein muuten eilen ensivuoden kirjatilauksia parin ensimmäisen jakson osalta. Sekin olisi pitänyt tehdä jo ja se oli hankalaa, koska en tiedä yhtään, mihin kirjalistani on joutunut, sillä en ole sitä itse pakannut. Äitikään ei osannut sanoa. Piti siis pyytää kaveria kertomaan tarvitsemieni kirjojen nimet. Kun Opparista tilaa noita elektronisia- tai pistekirjoja, saattaa joutua tilaamaan myös sellaisia kirjoja, joita ei vielä valikoimassa ole. Valikoimasta puuttuvien kirjojen tekemiseen voi mennä pari kuukautta... Ja niitä tilatessa pitää tietysti tietää myös ISBN-tunnus. Meidän kirjalistassamme ei ole ISBN:ää sanottu, joten piti googlettaa niiden parin valikoimasta puuttuvan kirjan osalta sitä. Eikä yhteen meinannut Googlellakaan tunnusta löytyä. Täytyy toivoa, että saisin niitä kirjoja edes melkein ajoissa, vaikka tilasinkin ne ihan myöhässä.

Ei kommentteja: