keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Kesätöitä

Olen parin viikon ajan vaivannut päätäni sillä, mistä saisin kesätöitä itselleni. Paikallislehti olisi ihan kiva, NKL:n lasten kuntoutusosasto myös... YLE:llekin tykkäisin mennä.

Tänään minä sitten keksin sen, pyöriessäni tuolla erinäisillä nettisivuilla. YLE:lle haetaan 16-18-vuotiaita nuoria kesätyöhön. Jes! Tietysti minä yritän, tottakai. Jos vain uskallan soittaa huomenna sinne...

Kesätyöllistymistäni auttaa kivasti joku RAY:n työllistymistuki. En oikein tiedä, millä nimellä se oikeasti menee. Mutta joka tapauksessa aion jostain (ensisiaisesti YLE:ltä) saada itselleni vähintään kesäkuun ajaksi töitä. Työkokemus ja raha olisivat ihan kivoja juttuja. Enemmän se työkokemus tässä vaiheessa.

tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Kauratyynyt kylmiin talvi-iltoihin

Pistin taas käteni töihin ja väsäsin ystävilleni joululahjaksi kauratyynyjä rentouttamaan jäykkiä lihaksia ja niin edelleen. Mukavia, halpoja, lämmittäviä lahjoja, joissa on pieni oman käden leima.

Ensin kokeilin fleege-kankaan leikkaamista ilman kaavoja. Jos olisin leikellyt pelkkiä suorakaiteita, homma olisi varmaan toiminut. En leikannut kuitenkaan yhtään suorakaidetta, joten kaavat piti piirtää. Varmaan olisin periaatteessa pärjännyt pelkkien *vahanauhojen kanssa, mutta ne eivät pysyneet kunnolla paikallaan ja niin isoja kuvioita en uskaltanut lähteä leikkelemään ihan vapaalla kädellä.

Kaavapaperia ja vahanauhoja. Niillä homma toimi varsin näpsäkästi. Piirsin kaavan, leikkasin kankaan ja surautin saumurilla. Enää kaurat puuttuivat.

Kauratyynyn täyttäminen kauralla on melko rasittavaa puuhaa. Kauroja lenteli sinne tänne ja niitä löytyy varmaan vielä pitkään lattioiltamme... Mutta sain jokaisen tyynyn täytettyä, joten piti vielä käsin ommella reikä umpeen. Sain yllättävän vähän pistoja sormiini. Onnistuin kuitenkin leikkaamaan saksien kärjillä yhteen sormenpäähän ja kerran kämmeneen. En kuitenkaan vuodattanut kertaakaan verta.

Yksi tyynyistä sai kilpikonnan muodon. Sen kilpeen piti ommella lokeroita, jotta kaurat pysyvät tasaisemmin tyynyssä. Minä pöljä en ihan hallinnut äidin ompelukoneen käyttöä (en tajunnut laittaa sitä puolaamisasennosta normaaliin ompeluasentoon vaan kirosin koko koneen, kun se ei muka toiminut) ja jouduin ompelemaan käsin. Suoran ompeleen ompeleminen käsin on melko haastavaa, kun ei ollut mitään kätevää kohtaa, mihin sitä vertailla. Siihen meni myös paljon aikaa, sillä en ole nopea käsin ompelemisessa.

Toisen tyynyn kanssa kävi sama homma. Meni koko päivä parin tyynyn valmistamiseen vain siksi, etten siirtänyt yhtä tappia oikeaan kohtaan. Onneksi seuraavana päivänä äiti tuli ja pelasti minut, joten sain tehtyä ompelukoneella vielä yhteen tyynyyn nätisti lokeroita. Sen jos olisin joutunut tekemään käsin...

Nappien ompeleminen on ihan hauskaa. Koko puuha on hauskaa, kun saatoin kuunnella samalla yhtä aivan ihanan mahtavaa fantasiakirjaa.

Minulta kysytään, miten voin tehdä tuollaisia asioita sokkona. Minä kysyn ennemmin, miksi en voisi tehdä ja miten se muka on vaikeaa. Kädet minulla toimivat varsin hyvin, eikä ompelukoneen käyttöön niin silmiä tarvita. Ainut ongelma minulla on siinä langan saaminen neulaan, mutta laitoin äitini tekemään sen. Käsin ommellessani sain jopa itse laitettua monta kertaa langan neulansilmään, vaikka yleensä saan tapella senkin kanssa monta kertaa. Lyhyillä töppösormillani on langan päähän solmun tekeminenkin joskus ollut aika haastavaa, mutta nyt minä onnistuin siinä siististi joka kerta.

Saumurissa ja normaalissa ompelukoneessa on paininjalka, jonka reunassa sormeaan voi pitää turvallisesti ilman, että ompelee senkin. Siihen ei tarvita mitenkään sen kummallisemmin silmiä katsomaan, mistä sitä ompelee. Okei, minun ajovauhtini kyseisillä vempaimilla ei ole välttämättä niin nopea, kuin joillain näkevillä, mutta lopputuloksen siisteys on mielestäni tärkeämpi asia kuin se nopeus. Voi sinne tietysti halutessaan teippailla jotain suuntaviivoja, mutta itse olen kokenut sellaiset turhiksi.

Ompelemiseen on kehitetty paljon eri apuälineitä, mutta minä olen tähän asti pärjännyt ilman sellaisia. Joku langan pujotin on varmasti kätevä juttu ja ehkä hankin vielä joskus sellaisen. Tai oikeastaan minulla on ollut joskus sellainen, mutten kertaakaan ehtinyt käyttää sitä ja äiti kadotti sen. Ompeleminen sokkona ei ole juuri sen haasteellisempaa kuin näkevänäkään. Mitään millin tarkkaa työtä en ehkä pysty tekemään (tai mistä sitä tietää, jos riittävästi harjoittelee), mutta ihan riittävästi itselleni.

Kyösti-kilpikonna chillailee

Tässä kuvassa poseeraa kilpikonnan muotoinen kauratyyny, jonka nykyinen omistaja nimesi sen heti Kyöstiksi. Toiset tyynyt saivat kuun, käärmeen ja salmiakkikuvion muodon.

Tämä on kirjoitettu jo 8.11, mutta pakko julkaista vasta näin joulun jälkeen, ettei lahjan saajat päässeet kurkkimaan lahjojaan etukäteen.

* vahanauha
Vahanauha on sellainen 15 cm pitkä vahapötkylä, jonka sisällä on kai joku langan tapainen. Sitä pystyy muotoilemaan helposti ja vahan ansiosta nauha tarttuu kiinni melkein mihin vaan. Käytän niitä enemmän piirtämisen apuvälineenä, kuten nytkin kaavojen piirtämisessä.

Kuva: Lilithea

lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Huh, huh... Julkisuus.

On tämäkin tapa käyttää viimeinen lomasunnuntai.

Huomenna aamupäivällä tulee Keski-Uusimaa -lehden toimittaja haastattelemaan minua pistekirjoituksesta ja siitä, millainen merkitys sillä on minulle; missä asioissa yleensä käytän pisteitä ja sellaista. Puolen päivän jälkeen taas tulee YLE-uutisten toimittaja haastattelemaan minua siitä, kuinka käytän pistekirjoitusta opiskelussani. Että näin. Tuli vähän pakkosiivous huoneelleni.

Iih... En minä osaa vastata mitään fiksua!

Edit: YLE:n juttu tulee tänään (4.1) radiosta klo 17 Päivän peilissä.

Edit 2: Jos et radion ääreen ehtinyt oikeaan aikaan, löytyy juttu Areenasta. Aluksi on ulkomaanjutut, että kuunelkaa vaan kärsivällisesti. Minäkin siellä olen...

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Vaateostoksilla alennusmyynneissä

Jopa minä kävin tänään pyörimässä Jumbossa muutaman tunnin. Siellä oli paljon ihmisiä.

Shoppailu on vaikeaa. Kukaan ei jaksa kuvailla kaikkea, mitä jostain vaatekaupasta löytyy ja itse saan käsityksen vain niistä vaatteista, joihin käteni osuu. Joskus, kun eteen osuu jännällä tavalla leikattuja asuja, kestää tovin, ennen kuin saan edes käsityksen siitä, mikä vaatekappale on kyseessä.

Juuri vaateostokset ovat minusta erityisen haastavia ja oikeastaan raskaitakin. Saatan uppoutua hiplailemaan jotain paitaa pitkäksikin aikaa, vaikkei minua kiinnostaisi se yhtään. Mutta silti vaistomaisesti haluan tietää vaatteen pieniäkin yksityiskohtia. Paidoista on muutenkin aina tarkistettava hihat, miehusta ja kaula-aukko. Jos nämä kohdat vaikuttavat kivoilta, pitää vielä kysyä, minkä värinen se on. Minua vain lievästi ärsyttää se, etten saa enää kokonaiskuvaa vaatteesta nopealla vilkaisulla, vaan siihen on oikeasti paneuduttava pidemmäksi aikaa, että saa edes jonkin sortin käsitystä siitä.

Vaatteiden materiaalit ovat todella tärkeitä; se, miltä ne tulntuvat kädessä, kuinka venyvää/jäykkää kangas on... Ja jos yhdistelen eri materiaalista olevia vaatteita, niiden on sovittava edes jollain tavalla myös näppituntumalla toisiinsa.

Ostin tänään korseletin ja kaksi mustaa hametta (juu, minä, ihan oikeasti). Toinen hame on minusta leikkauksiltaan ja materiaaleiltaan mukavampi ja sopisi paremmin korselettiini, sillä siinä on lähes saman tuntuista kangasta (korseletti on liukasta, satiinin kaltaista mustaa kangasta, jossa on punertavia ruusukuvioita) ja toinen hame taas ei näppituntumalla mielestäni sovi siihen yhtään. Kuitenkin juuri tämä jälkimmäinen, jonka leikkaus ei miellytä minua niin paljoa ja jonka materiaali ei tunnu yhtään sopivan korselettiin, on hameista se, joka ulkonäöllisesti sopii siihen paljon paremmin. Näin ainakin kaikki minulle sanovat - ja kai se on pakko uskoa puvustaja-äitiä. "Mutta kun tämä on ihan erilaista materiaalia... Ei nämä voi sopia yhteen!" Ei auttanut.

Vaateostosteni on pakko olla rauhallinen tapahtuma, sillä jokaisen vaatekappaleen tutkimiseen kuluu paljon enemmän aikaa sokkona. Minä en voi käydä vain piipahtamassa vaatekaupassa, jos haluan oikeasti itsekin osallistua vaatteiden katseluun. Yleensä käteni vilistävät rekillä henkaririvistöä eteenpäin ja kun osuu kohdalle mukavan tuntuinen kangas, paneudun siihen tarkemmin. Sivusaumasta kuljetaan pidemmälle... Kuvioita, niittejä, erikoisia tikkauksia ja nappeja jään yleensä tutkimaan pidemmäksi aikaa. Housuja saatan luulla ensin hameeksi, ennen kuin pääsen haarasaumaan asti. Monesti vaatekaupassa olen miettinyt, että haluaisin sinne mieluummin osaavan viittomakielentulkin mukaani kuin äidin, joka kuvailee vain eteen osuvia kivoja vaatteita tai niitä, joista erikseen kysyn jotain. (Oftopic: kuurosokoille kuvaillaan ympäristöä muutenkin paljon paremmin kuin pelkille sokoille, näin ainakin oman kokemukseni mukaan.) Tunnen kuitenkin itseni usein varsin vajaaksi jäädessäni tutkimaan jotain yksittäistä vaatetta pitkäksi aikaa, vaikken oikeasti olisi edes kiinnostunut siitä. Mutta jokin yksittäinen kuvio, nappi tai kaulus saattaa herättää sormien mielenkiinnon.