Historiallinen retki ja muuta

(Historian kirjoituksiin 12 päivää.)

Kävimme eilen historian 5. kurssin (Suomen varhaishistoria) kanssa opintoretkellä Turussa. Alunperin meidän oli käsittääkseni tarkoitus vierailla sekä Turun linnassa että Aboa Vetuksessa, mutta kävimmekin vain linnassa. Ihan kiva, sillä Aboa vetuksessa vierailustani ei ole niin kovin pitkä aika, Turun linnassa olen käynyt joskus lapsena, enkä muista siitä mitään -- tai oikeastaan muistan, yhden portaikon.

Linnassa meillä oli ihan opastettu kierros, mikä oli kovin hyvä juttu. Aluksi minusta opas vaikutti oikein tylsältä ja siltä, että se vaan painaa nappulaa ja alkaa suoltaa ulos ulkoaopeteltua tekstiä, mutta hetken päästä alkoi oppaasta ilmetä myös inhimillisiä piirteitä, eikä se enää tuntunutkaan niin tylsältä tyypiltä. Kierros oli oikein mukava ja valaiseva, kun mukana oli myös hieman sen ajan poliittisia kiistoja eikä vain sitä, kuka/ketkä asuivat linnassa milloinkin ja missä.

Opas: "Tässä alapuolella olevassa vankityrmässä on ollut Turun linnan kuuluisin vanki, ..."
Minä, kaverilleni: "Jaakko-Ilkka! Se mun isoisoisoisoisoisoiso...isä."
Opas: "...nuijasotapäällikkö Jaakko-Ilkka. Se onnistui pakenemaan täältä, mutta kukaan ei tarkkaan tiedä, miten. Tarinoita siitä liikkuu kyllä."
Opettaja: "Meillä on täällä Jaakko-Ilkan sukulainen, jos hän tietäisi siitä tarkemmin."
Opas: "Ai, hienoa."
Minä: "Jooo, suoraan alenevassa polvessa jotain 14. polvi. Mutta en mä siitä tiedä, miten se karkas, en ole tullut kysyneeksi."

Siellä oli siis pala myös omaa sukuhistoriaani. Oli oikein hienoa ajatella, että reilut 400 vuotta sitten esi-isäni (isoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisäni) oli ollut samassa paikassa kuin minä silloin. Tai siis okei, jalkojeni alla.

Pääsin hiplaamaan keskiaikaista pöytää, opettajan luvalla. "Tossa lukee 'älä koske', mutta kai Ronja saa koskea." Oli melkoisen kulunut pinta. Yritin myös ottaa selvää vanginvartian muistokiven kaiverruksesta, mutten tajnnut sieltä kuin ristin. 17.10.1825 Iohan Söblom oli kaivertanut nimensä ja jotain muutakin tekstiä lautaseinään. Luin siitä vain hepun nimen, kaverini luki minulle loput. Olen siis päässyt lukemaan alkuperäistä kirjoitusta 1800-luvulta.

Opastuskierroksen päätyttyä katselimme pienen hetken autonomian ajasta kertovaa näyttelyä ja yritimme sitten löytää ulos linnasta, koska meillä oli nälkä. Kiertelimme 45 minuuttia, ennen kuin parin oppaan avustuksella löysimme tien pihalle. Erik XIV:n kyynärpäänjälki jäi näkemättä, mutta esimerkiksi legoista tehty linnan pienoismalli kyllä nähtiin. On siinä jollain ollut väkertämistä.

Turun linnan lähistöltä on vaikea löytää ruokaa, jos ei tahdo maksaa linnan kahviossa riistohintaa. Löysimme yrttimaan, josta maistelimme piparminttua, mäkimeiramia ja paria muuta yrttiä, joiden nimiä en muista. Soitin kahdelle turkulaiselle (siis kaarinalaiselle ja nykyiselle kai salolaiselle) kaverilleni, ennen kuin ruokaa löytyi. Pari muuta ryhmäläistämme oli kävellyt keskustaan Hesburgeriin ja tulleet sieltä bussilla takaisin, kumma kyllä vielä ehtivät ajoissa. Läheskään kaikki eivät olleet löytäneet itselleen ruokaa (eivätkä halunneet maksaa riistohintoja), joten kotimatkalla bussissa taisi olla monta väsynyttä ja nälkäistä lukiolaista.

Turun linna ei ole kovin esteetön ympäristö. Vaikka kuinka minulla oli hyvin opastava kaveri, jonka kanssa liikuin, oli kepistä kerrankin oikeasti hyötyä. Portaat olivat kovin hassun kokoisia ja niitä ilmestyi välillä vähän mistä sattuu. Hieman ennen paluumatkan alkamista kaverini onnistui hajottamaan keppini, kun yritti pistää sen pystyyn keskellä pöytää olevaan päivänvarjokoloon. Kepistäni lähti kärki irti ja kepin viisi palaa (ja kärjen) kasassa pitävä kuminauha jäi kepin sisälle. Jostain kumman syystä kelläkään ei sattunut olemaan virkkuukoukkua mukana, jolla kuminauhan olisi saanut poimittua. Niinpä sain keppini korjattua vasta kotona ja kaverini "joutui" saattamaan minut rautatieasemalta kotiin.

*******

Kävin vasta tänään ensimmäisen kerran yksin läheisessä Alepassamme, kun olin kovin pettynyt Valintatalon tarjontaan. Siellä minua auttamaan tullut myyjä sanoi ensimmäisenä: "Moi, me ollaan tavattu Pukinmäessä, tehtiin siellä sun kanssa sitä leffaakin. Mä olen siirtynyt sieltä tänne." Hitsi, mikä sattuma: vieraassa kaupassa tuttu myyjä! Sanoin hänelle, etten ole vielä oikein oppinut, mistä sieltä löytyy mitäkin ja sain sitten ostosteni yhteydessä selityksen asioiden sijainnista. "Mäkään en ole vielä ihan kaikkea täällä oppinut", sanoi myyjä.

Kassalla oleva myyjä alkoi sitten kertoilla minulle, kuinka siellä kävi monen vuoden ajan yksi sokko opaskoiransa kanssa, mutta nyt hän ei ole enää käynyt, koska lähti Tanskaan opiskelemaan musiikkia. "joo, Riikka, tiedän tyypin. Eikä hän enää siellä Tanskassa ole." Olin itse asiassa käynytkin kerran Riikan kanssa siinä kaupassa.