keskiviikkona, toukokuuta 02, 2012

Kuulumisia

- Suoritin viime viikolla kitarassa musiikkiopistotason viimeisen tutkinnon, D-tutkinnon, erinomaisella arvosanalla (21/25). Seuraavat tutkinnot (C-A) ovatkin jo ammattitutkintoja. Teoriaopinnoissani en ole ’ihan’ niin pitkällä. - Huollatin tandemini kerrankin kunnolla ihan pyöräliikkeessä. Nyt se on oikeasti kunnossa, ensimmäisen kerran muutamaan vuoteen. Sillä on jo poljettu enemmän kuin parin viime vuoden aikana yhteensä. - Yöuneni ovat jälleen vähän mitä sattuu, enimmäkseen vain hyvin kevyttä ja huonolaatuista unta. Siksi nukahtelen kesken päivän, jos en koko ajan tee jotain kunnolla aktivoivaa. Aikaisemman nukahtamisongelman tilalle on ilmestynyt enemmänkin heräämisongelma. - Pääsykokeisiin lukeminen sujuu vaihtelevalla menestyksellä, mutta eteenpäin mennään. Yhtenä päivänä nukuin kirjani ääressä (ks. edellinen kohta) ja näin unta, jossa yritin kaikin keinoin hiljentää lukulaitteeni Victorin; painoin pysäytysnappulaa, virtanappulaa, hakkasin sitä pöytää vasten, irrotin muistikortin, hakkasin lisää, irrotin akun… ja edelleen se vaan puhui. - Lähetin starttirahahakemuksen viime viikolla, mutta sen käsittelyn aloittamiseenkin menee vielä vähän aikaa, sillä toimitilat pitäisi ensin jostain keksiä. - Hyppäsin viikko sitten pituushyppytreeneissä valmentajan mittauksen mukaan 390 cm. Jos hyppään yhtä pitkälle kisoissa parin viikon päästä, on Lontoon A-raja ylitetty. - Kävin viikonloppuna soittamassa kadulla ja tienasin 2 euroa, vaikken pitänyt kitarakoteloa edes auki vaan soittelin lähinnä omaksi (ja muiden) iloksi. Tein viime vuonna samoihin aikoihin melko samanlaisen päivityksen. Ehkä tästä tulee tällainen kevään tapa. J.k. Firefoxin päivittäminen 5.0:sta 12.0:aan näemmä auttoi. En edes tajua, miten minulla oli niin vanha selainversio, vaikka koneellani näytti olevan myös uudemman (6.0.2:n) asennustiedosto. Ehkä ihan hyvä, että tuli tämäkin nyt päivitettyä ajantasalle. (Viime viikolla minulla oli vielä 3.0, jonka päivitin - selaimen omasta ehdotuksesta - siihen 5.0:aan.)

3 kommenttia:

Ilkka Pirttimaa kirjoitti...

Onnittelut loistavasta kurssitutkinnosta ja pituushyppytuloksesta. Ei muuta kuin zemiä pääsykokeisiin seuraavaksi :-)

Cat kirjoitti...

Mitkä ovat toimitilan vaatimukset? Josko noin niin, kuis sattuis vaikkas kohdalle osumaan sopivia ehdotettaviksi. :)

Ronja kirjoitti...

Ilkka, kiitos onnentoivotuksista. :) Tsemiä taidan tarvita myös teoriatutkinnossa tällä viikolla ja pituushyppykisoissa ensi viikolla...

Cat, toimitilan vaatimukset on Helsingissä kohtalaisen helppo sijainti (löytää julkisilla jne) ja aivan minimissään 60 neliötä, mieluummin siinä lähempänä sataa. Ja tietysti se, että tila soveltuu kahvilakäyttöön, vaikkei mitään hillittömiä keittiötiloja tarvitse, kun käytännössä omaa ruuantuotantoa meillä ei juurikaan tule olemaan. Niin, siis olemme perustamassa pilkkopimeää kahvilaa ja joka tapauksessa joudumme jotain muutoksia tekemään, jotta tilan pimennys onnistuu. :)