perjantaina, elokuuta 24, 2012

Minä luovutin...

Noin puoli litraa verta.

Yritin jo kerran aikaisemmin luovuttaa, mutta silloin luovutukseni esti akuutisti muutama päivä aiemmin tapahtunut nilkan nyrjähdys ja vähän pitkäaikaisemmin epäselvyys siitä, mitä kaikkea silmilleni on tehty ts. onko jotain syytä, miksen saisi luovuttaa. Asia selvitettiin - käy sääliksi se lääkäri-parka, joka joutui käymään läpi silmätietoni 20 vuoden ajalta - ja minusta tuli vihdoin luovuttaja.

Veripalvelun työntekijöille on hienosti ohjeistettu, että näkövammaisen luovuttamaan tulevan henkilön kanssa henkilökunta täyttää terveydentilakyselyn. Sitä ei saa täyttää sen henkilön kanssa, jonka kanssa tulee luovuttamaan, vaan se on aina täytettävä henkilökunnan kanssa. Vielä kun henkilökuntaa ohjeistettaisiin näkövammaisten opastamisessa... Tuli hieman hämmentävä tilanne, kun sairaanhoitaja kehotti minua tulemaan perässään 'koppiin'. Onneksi omistan suun, jolla kysyä ja kyllä se henkilökunta oikeasti oli hyvin ystävällistä ja avuliasta.

HB 149, matalin mittaustulos minulta ikinä. Taidan olla rautainen tyyppi.

Olisin oikein mielelläni katsonut, mitä kädessäni tapahtuu ja miten veri valuu pussiin. Yritin minnä sinnepäin katsoa, mutta eipä mitään näkynyt... Pienen neulanheiluttelun jälkeen veri alkoi pulputa letkuun ja siitä lähtevän äänen sentään kuulin.

Ensiluovuttajia makuutetaan luovutuksen jälkeen vähintään kymmenen minuuttia. Minun olooni veren menettäminen ei vaikuttanut kuinkaan ja pidin sitä makoilua vähän turhana, vaikka toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, miksi niin tehdään. Edes seuraavana päivänä pituushyppykisoissa en huomannut luovutuksella olleen mitään vaikutusta - tai voinhan tietysti syyttää verenluovutusta siitä, etten hypännyt ennätystäni.

Kolmen kuukauden päästä pääsen taas luovuttamaan.

*******

Huomenna ajattelin mennä suomen kielen fuksien varaslähtöpiknikille. Siinä on vain pieniä vaikeuksia: en tiedä, löydänkö Tuomiokirkon portaat saati sitten sieltä vihreähaalarisia tutoreita.

Portaiden luo löytämisestä uskon selviytyväni, kun eilenkin onnistuin kävelemään Musiikkitalolta Töölönkadulle. Apuna voin myös käyttää BlindSquarea. Mutta niitä vihreitä haalareita ei löydä BS:nkään avulla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Ronja
Olen syvästi heikkonäköisen kymmenen vuotiaan tytön äiti ja käyn lukemassa blogiasi säännöllisesti. Harmi, että Lontoon kisat menivät ohitse. Kovasti yritin lehdistä lukea, että kuka sinne olympialaisiin on lähdössä mutta blogistasi se selvisi. Kiitos kun jaksat blogata ja kertoa arjestasi. Kertomasi kannustaa minua jaksamaan lähes sokon lapsen äitinä! Tsemppiä opiskeluun. -Saara-