keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014

Sokkokokki ja munkinpaisto

Minua on aina vähän varoiteltu ja peloteltu rasvassa paistamisesta. Ehkä itsekin olen pelännyt ajatusta kuumasta rasvasta, enkä – tätä ennen – ole tainnut juurikaan edes haaveilla mistään uppopaistohommista. Mutta maanantaina päätin, että minähän paistan munkkeja.

Näin tein.

Googlaamalla löytyi ohje, jossa pidin erityisesti kohdista "Nopeampi keino tehdä rinkilöitä on tökätä pullan läpi sormi ja heiluttaa sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi" ja "Voit myös laittaa sokerin ja munkit muovi/paperipussiin ja heilutella, kunnes sokeri on tarttunut joka puolelle". Ensimmäistä neuvoa käytin, toista sitten kuitenkaan en.

Taikina nyt syntyi ihan vanhan pullaleipurin kokemuksella (hahaa), vaikka tajusinkin vasta siinä vaiheessa, että eihän minulla olekaan sokeria riittävästi sekä taikinaan että sokeroimiseen. taikinasta tuli kuitenkin oikein hyvä. Hiiva oli tosin vähällä unohtua. Taikinan kohotessa ehti kipaista kauppaan hakemaan lisää sokeria – ja rasvaa munkkien paistoon.

Noudatin tässäkin ohjetta ja pyysin myyjältä kookosrasvaa. Sitä emme ihan löytäneet, mutta kookosöljyä löytyi. Sillä sitten. Ohjeen mukaan paistamiseen tarvitaan 700-900 ml öljyä/rasvaa, joten otin kaksi 450 ml purkkia. Kassalla vasta tuli mieleen, että taisi olla aika kallista tavaraa...

No, takaisin kotiin ja munkkeja pyörittelemään.

"”Kun öljy alkaa liikkua ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle." Onneksi oli tuo höyry ohjeessa mukana. Niinpä minä odottelin käsi kattilan päällä, koska se mahtaa höyrytä. Ja sitten testimunkiksi pieni taikinanpala, plumpsis.

Kun taikinanpalanen oli ollut paistumassa noin minuutin, tulikin vastaan ensimmäinen ongelma. Koska minulla ei ole reikäkauhaa, käytin öljystä noukkimisessa haarukkaa. En meinannut ensin millään löytää koko kökkärettä. Sitten se vaan karkaili. Hetken aikaa kissaa ja hiirtä leikittyäni piti hakea toinenkin haarukka. Kahden työvälineen avustuksella sain kökkäreen noukittua, niinpä olikin ensimmäisen oikean munkin aika.

Se pitäisi kääntää. Mutta milloin? "Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla". Aha. Joo. Just. No, ohjeesta myös selvisi, että pieni munkki paistuu noin minuutissa. Siispä puhelin taskuun niin, että se kertoo aina minuutin vaihtuessa ja noin minuutin paisto per puoli. Kahdella haarukalla munkin kääntäminen sujui yllättävän näppärästi – paljon näppärämmin, kuin minkään kalapuikon tai nugetin tai pihvin kääntäminen pannulla on ikinä sujunut. Siinä kääntäessä myös tunsi, onko munkin pinta rapeutunut mukavasti.

Kuuntelin radiota, tanssahtelin keittiössä, join vähän simaa ja paistoin ja kierittelin sokerissa parikymmentä munkkia. Aikaa siihen toki meni, koska minulla oli paistumassa munkki kerrallaan. Niin pystyin vähän paremmin hallitsemaan tilannetta. Rasva ei syttynyt palamaan enkä minä saanut palovammoja, vaikka viimeinen munkki ei oikein tahtonutkaan tulla kattilasta pois ja räiskäytteli vähän öljyä. Paistosession jälkeen sokeria oli paljon sekä pöydällä että lattialla ja rasvaakin oli munkeista valunut siihen kattilan ja talouspaperilla vuoratun lautasen väliin. Tänä iloisena kevätpäivänä ei edes keittiön siivoaminen tuntunut vastenmieliseltä hommalta.

Lopun vappuaatosta vietän munkeista ja simasta nautiskellen (tai nakeista ja pepsi maxista, ainakin aina välissä) rauhaisasti kotona. Myös englannin kurssin kanssa täytyy vielä tehdä hommia. Manta on saanut lakkinsa, joten minäkin voisin kaivaa omani päähän.

Hauskaa vappua!

tiistaina, huhtikuuta 22, 2014

Liikuteltavien mainostelineiden kohtalo on avoin

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset teki viime vuonna kunnallisaloitteen siirrettävien mainostelineiden, tuttavallisemmin A-ständien, kieltämisestä Helsingissä. Minun piti tähän aiheeseen tarttua jo silloin, mutta se on jäänyt. Nyt, kun Helsingin rakennusvirasto on pistänyt aiheesta pystyyn verkkokyselyn ja Hesarikin siitä mainitsee, aion viimein sekoittaa lusikkani tähän soppaan.

Hesari aloittaa juttunsa: ”Näkövammaiset ovat esittäneet siirrettävien mainostelineiden kieltoa - -”. Valitettavasti me näkövammaiset emme ole aivan kaikessa homogeeninen ryhmä. Minä olen nimittäin tästä asiasta aivan eri mieltä kuin se joku porukka alueyhdistyksessäni, joka on mainostelineiden kieltoa lähtenyt ajamaan.

Rakennusviraston kyselyssä kysytään esimerkiksi, elävöittääkö mainostelineet katukuvaa. Siihen en osaa vastata mitään, mutta hyötyä niistä minulle kuitenkin on. En löytäisi yhteen lähikauppaani ilman kaupan ulkopuolella olevaa ständiä. Tai löydän, jos sahaan ensin kymmenen minuuttia edes takaisin tai hiplaan talon seinää pitkältä matkalta. Nyt minä bongaan mainostelineen ja tiedän, että kaupan ovi on heti sen jälkeen.

Lähikauppani ei ole ainut, jonka löytämisessä mainostelineet ovat minua auttaneet. Tällä hetkellä se on tosin arjessani yleisin paikka, jossa hyödyn ständistä. Vieraammassakin ympäristössä ständi kertoo minulle, että ”tässä taitaa olla joku liike”. Minä en siis missään nimessä halua, että A-ständit kielletään Helsingissä.

Huvittavaa oli eräänkin kerran, kun olin juuri lähikauppaani menossa ja etsin sen mainostelineen, pari ohikulkevaa rouvaa totesivat toisilleen: ”On noi aika vaarallisia noi ständit.” Juu, on tosi vaarallista, että pääsin ruokaostoksille!

Toki todella kapeilla jalkakäytävillä kaikki esteet (mukaan lukien polkupyörät ja kukkaruukut) ärsyttävät ja häiritsevät. Mutta jos on leveä jalkakäytävä, ei seinän vieressä olevista A-ständeistä ole mitään haittaa – päinvastoin. Oma ehdotukseni Helsingin rakennusvirastolle on, että A-ständeillä tulisi olla tietty paikka, mihin sen saa laittaa. Siis niin, että yritys laittaa mainostelineensä aina tasan tarkkaan samaan kohtaan. Näin se taitaa tälläkin hetkellä yleisimmin olla (ainakin se lähikauppa löytyy ständin perusteella joka kerta). Ehkä muutkin näkövammaiset kuin minä ja joku kaverini tajuaisivat, että niistä on myös apua, jos ne ovat aina varmasti samoilla paikoilla.

Tämän mielipiteenilmauksen jälkeen voinen varautua julkiseen lynkkaukseen näkövammaispiireissä. Eipä olisi ensimmäinen kerta.

Verkkokysely löytyy tästä likistä.

lauantaina, huhtikuuta 19, 2014

Pääsiäisyön käsityöpostaus

Elämässäni on luovia kausia ja vähemmän luovia kausia. Myös luovuuden kohde vaihtelee.

Tänä vuonna se on ollut käsityöt. Olen neulonut melko paljon. Jossain vaiheessa tajusin, että olen muutamien viime vuosien (okei, ehkä sellaisen kuuden vuoden) aikana neulonut todella paljon siihen nähden, kuinka moni neuloksistani on oikeasti päätynyt käyttöön. Koska tapani neuloa on vähän sellainen… Noh, vedän ohjeet päästäni ja teen hommaa jokseenkin sinnepäin (suurimmaksi osaksi siis näin), aika moni lopputulos onkin sitten sellainen, joka ei koskaan päädy muualle kuin kaapin pohjimmaiseksi. Moni työ jää minulta myös kesken tai lapaselta tai villasukalta jää uupumaan pari. Tälläkin hetkellä on keskeneräisenä tammikuussa aloittamani villapaita, koska lanka loppui – myös kaupasta. Enkä sitten ole jaksanut/muistanut/viitsinyt/vaivautunut selvittämään, saisinko sitä netistä. Olen myös neulonut yhden sukan, joka odottaa pariaan. Ja yhden slipoverin, josta olisi voinut tulla hieno (kehitin siihen mielestäni aika mukavan kuvion pitsineuleella), jos lankaa olisi ollut vähän enemmän. Nyt se jäi turhan lyhyeksi.

Tällä hetkellä päässäni pyörii kuva hameesta, johon olen jo virkannut ja tulen vielä virkkaamaan aika monta neliötä. Virkattujen neliöiden lisäksi aion käyttää viime joulukuussa ostamiani housuja, joissa huomasin viikko sitten olevan reikä (on muuten sairaan ärsyttävää!). Mahdollisesti myös aiemmin hajonneet farkkuni pääsevät käyttöön. Ihan uuttakin kangasta pitäisi vähän ostaa.

Tapanani ei siis ole heittää rikkinäisiä vaatteita heti pois. Kaappieni perältä (myös muutoissa kulkeneena) löytyy vaatteita, jotka ovat hajonneet muutamakin vuosi sitten. Osa pyörii siksi, että ne odottavat korjaamista. Toiset taas siksi, että ne odottavat uutta elämäänsä jossain aivan toisessa muodossa. Olen vanhoista housuista tehnyt esimerkiksi olkalaukun (sitä käytinkin aika pitkään ja kuva siitä saattaa myös löytyä täältä… jostain).

Hameen lisäksi pyöritän tällä hetkellä päässäni kuvaa paidasta, jonka tahdon tehdä. Tällaisina kausina olen miltei valmis tekemään oman malliston, kun ideoita vaatteisiin pursuaa vaikka muille jakaa (kiitos äiti, olen tainnut periä sinulta jotain). SE paita on myös syy siihen, miksi tätä kirjoitan.

Kuvitelmissani oleva paita vaatii ehdottomasti kankaiden ostamista. En ole täysin varma materiaalista, en edes väristä. Haluaisin rynnätä kangaskauppaan hiplailemaan kankaita tältä istumalta. Mutta ei: nyt on pääsiäinen, eikä kaupat ole auki. Eivätkä kangaskaupat ole mitään helpoimpia paikkoja sokkona.

Jos en tiedä tarkkaan, mitä haen, kankaan ostaminen on todella hidasta puuhaa. Voin toki hiplailla kasoittain kankaita ja tehdä valinnan sen tunnun mukaan. Aika usein silloin väri/kuvio on jotain sellaista, jota en todellakaan halua. Tai sitten voin pyytää avustajaa etsimään tietyn väristä kangasta. Silloin se tuntu taas voi olla aivan väärä. Helppoa tai nopeaa kumpikaan ei siis ole.

Tänään kangashimoissani keksin, että niitähän voi kai ostaa myös netistä. Ei muuta kuin nettiä selailemaan.

Löysin pari ihan mukavan oloista kangasnettikauppaa. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin, etten taida tietää kankaista riittävän paljon, jotta voisin oikeasti niitä ostaa netistä. Minulle oli uutta muun muassa se, että college-kangas on puuvillaa. Eikä nettishoppailu tässä asiassa nyt tunnu ihan hirveän toimivalta ratkaisulta, sillä tahdon tietää, miltä kankaat tuntuvat.

Vaikeaa tästä hommasta tekee myös värit. Selailemissani kaupoissa on kyllä kivasti kerrottu kankaiden värit, mutta yhdessäkin paikassa sain sen tietooni vasta, kun avasin tuotesivun. Tuotelistassa ei siis ollut minkäänlaista viitettä kankaan väristä. Tekee hommasta hieman hidasta, kun jokaisen väri pitää erikseen klikkailla. Ja sitten siellä kerrotaan myös ”kuvion koko”, muttei sitä, mikä kuvio mahtaa olla kyseessä. Okei, minä tahdon yksivärisiä kankaita. Ihan jo siksikin, että sokkona ommellessa olisi hieman haastavaa kohdistaa kankaan kuvioita.

Täytnee siis odottaa arkea ja rynnätä avustajan kanssa kangaskauppaan. Tai koettaa tehdä kangasostoksia myyjien avustuksella. Mistähän löytäisin riittävän mukavia myyjiä?

Yksi vaikeus tässä käsityöharrastuksessaniovat myöskaavat. Jos näkisin, voisin vaan jostain käsityölehdestä piirrellä itselleni kaavoja. Nyt en voi. Minulla on puolitoista vuotta sitten ostettu housukangas, joka edelleen odottaa sitä, että saisin jostain kaavat. Olen minä itsekin kaavoja piirtänyt, ihan jopa onnistuneesti, mutta taitoni sillä saralla eivät ole vielä ihan niin huomattavat, että uskaltaisin kallilla housukankaallani kokeilla kaavojen piirtämistä itse. Toki se vaatii vain harjoitusta. Ehkä joskus teen myös housukaaveni omakätisesti.

Yläasteen valinnaisessa käsityössä kertyi ihan hyviä peruskaavoja monellekin vaatekappaleelle. Kun vaan tietäisin, mihin ne ovat joutuneet. Eivät siis ainakaan ole muutoissani kulkenut mukana, valitettavasti.

P.s. Kyllä, ompelukoneella ompeleminen sujuu ihan hyvin sokkona. Saumurinkin voisin joskus hankkia.

Edit: Kaivoin sen mainitsemani postauksen esiin, josta löytyy kuva muun muassa vanhoista housuista tehdystä olkalaukusta. Siitäkin on jo kohta neljä vuotta aikaa... Kuvat löytyvät täältä.